keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

Opintomatkoja ja valmistujaisjuhlia

Nyt on vierähtänyt pidempi tovi viimeisimmästä blogi -kirjoituksesta ja paljon on ehtinyt tapahtua. JES 3 -yrittäjyyskurssi saatiin onnellisesti päätökseen muutama viikko sitten, kun vietimme kurssin päättäjäisiä. Mutta mitä oli tapahtunut sitä ennen?

Huhtikuussa teimme kahden päivän retken Guayquiliin ja Ecuadorin rannikolla sijaitsevaan Salinasin kaupunkiin. Matkan aikana vierailimme kahdessa yrityksessä, toinen oli kustantamo, joka oli noussut kymmenessä vuodessa Ecuadorin yhdeksi johtavista koulukirjoja julkaisevista kustantamoksi, ja toinen oli iso, hedelmistä erilaisia tuotteita tekevä yritys. Toukokuussa puolestaan teimme toisen reissun Guayquiliin. Tällä kertaa vierailimme Banco de Guyaquilin toimitusjohtajan ja osakkeenomistajan Guillermo Lasson luona. Opintomatkojen aikana opiskelijat pääsivät omin silmin näkemään, miten pienet yritykset olivat kasvaneet suuriksi ja miten niiden omistajat olivat aloittaneet lähes nollasta luoden itse oman menestyksensä. Tämä oli erittäin tärkeää opiskelijoiden motivoinnin kannalta ja se loi uskoa siihen, että myös he voivat perustaa oman, menestyvän ja kasvavan yrityksen. Erityisesti vierailu Banco de Guyaquilin johtajan luokse ja hänen elämäntarinansa teki opiskelijoihin suuren vaikutuksen. Guillermo Lasso oli syntynyt kahdeksanlapsisen perheen nuorimmaisena matalakeskiluokkaiseen perheeseen ja oli lapsesta lähtien leikkinyt pankkia keittiönpöydän ääressä, ollen milloin pankinjohtaja, milloin sihteeri tai kassanhoitaja. Hän oli rahoittanut kaikki opintonsa omalla työnteollaan ja vähä vähältä noussut nykyiseen asemaansa. Lasso oli opiskelijoille elävä esimerkki siitä, että mikä tahansa on mahdollista.

Opintomatkojen lisäksi opiskelijat osallistuivat toukokuun itsenäisyyspäivän juhlallisuuksiin. Fiestat kestivät useamman päivän ja muutaman päivän ajan opiskelijat olivat torilla myymässä kurssin aikana tehtyjä tuotteita. Tuotteiden myyminen oli hyvä harjoitus myynnin suunnittelusta ja toimeenpanosta.


Pari viikkoa sitten vietimme siis kurssin päättäjäisiä. Paikalle kutsuimme opiskelijoiden perheenjäseniä ja Salinasissa vaikuttavia päättäjiä ja muita tärkeitä ihmisiä. Ecuadorilaiseen malliin (vaikka kurssin aikana yritämme opettaa täsmällisyyttä!) juhlat alkoivat yli tunnin myöhässä. Tästä myöhästymisestä huolimatta juhlat olivat onnistuneet ja opiskelijat vaikuttivat tyytyväisiltä. Ecuadorilaiseen tapaan juhlissa pidettiin monenlaisia puheita; Funorsalin, kurssin opettajien, oppilaiden ja ministeriön puolesta. Mielestäni parhaat puheet tulivat opiskelijoilta, jotka puhuivat täydestä sydämestään kertoen, miten JES on vaikuttanut heidän elämäänsä. Eräs opiskelija muisti yli puoli vuotta sitten tunnin alussa pidetyn refleksion perhosesta, jonka perimmäisenä sisältönä oli idea siitä, että elämä on jokaisen ihmisen omissa käsissä. Tämä oli saanut hänet miettimään omaa elämäänsä ja vaikuttanut päätökseen muuttaa sitä. Mielestäni ymmärrys siitä, että jokainen on oman elämänsä herra ja siten mahdollinen muutokseen on tärkein asia, jota JES on opiskelijoille (yrittäjyysteemojen lisäksi) opettanut.