Valinnat on tehty

Olemme valinneet nyt 20 osallistujaa kurssillemme. Valinnassa oli mukana minun ja Mikan lisaksi nelja muuta henkiloa.

Paatos oli yksimielinen. Sovimme ensin kriteereista ja laitoimme niille painoarvot, jonka jalkeen valinta oli mahdollista tehda. Itse olen tyytyvainen valintaan. Jouduimme jattamaan joitakin hyvia tyyppeja ulkopuolelle, mutta niinhan se aina menee. Hyvan joukkueen saimme kuitenkin kasaan. Tanaan olemme informoineet kaikkia valittuja ja pois jatettyja.

Paikallisen koulun kanssa olemme sopineet, etta voimme kayttaa heidan tilojaan. Saamme kayttoomme kaksi luokkahuonetta, jotka pienella jarjestelylla sopivat mainiosti meidan tarpeisiin. Tilaa tarvitsemme jonkin verran, koska koulutus tapahtuu niin etta olemme piirissa.
Myos erilaiset harjoitteet ja leikit vaativat tilaa.

Olemme nyt Guarandassa, joka on tunnin bussimatkan paassa Salinaksesta. Bussissa oli meidan lisaksi yksi koululuokka, joka oli ollut Salinaksessa retkella. Naytin viereeni istuneelle pojalle yhden taikatempun. Poika innostui niin kovasti, etta sen jalkeen kaikki muut ryntasivat bussin peralle myos. Matka meni mukavasti temppuja naytellen. Lasten ilmeet olivat nakemisen arvoisia.

Se on tullut selvaksi, etteivat paikalliset ihmiset juuri kay kirjastoissa eika kayta kalentereita.
Meilla on mennyt taalla Guarandassa koko paiva etsien kirjastoa ja kalentereita. Koko kaupungista ei loydetty 25 sopivaa kalenteria. Kirjasto loytyi neljannella yrittamalla. Yksi oli kiinni, toinen suljettu kannattamattomana = ). Kolmas oli liian pieni ja uusimmat kirjat oli 100 vuotta vanhoja. Neljaskin kirjasto oli kiinni, mutta palaamme huomenna katsastamaan sen tarkemmin. Se on yliopiston kirjasto ja vaikuttaa varteenotettavalta. Aiomme pitaa yhden oppitunnin kirjastossa parin viikon paasta.

Timon tilannekatsaus

Saavuin Ecuadoriin 22.6 klo 00:10. Matkaan meni yhteensa kaksi paivaa, 5 lentoa ja 4 valilaskua.

Ensimmaiset pari paivaa ovat olleet todella kiireisia. Ensimmaisena paivana meilla oli 5 haastattelua ja toisena 13. Haastatteluiden kuunteleminen on ollut minulle todella hyvaa
kuunteluharjoittelua. Kielen kanssa olen toistaiseksi parjannyt valttavasti, mutta onneksi Mika puhuu kielta sujuvasti. Kielta oppii kuitenkin koko ajan lisaa kun on pakko : )

Meidan taytyy karsia ohjelmaan 40 kiinnostuneesta 20 osallistujaa. Valinta tulee olemaan vaikea, koska kaikilla on niin paljon kiinnostusta ja halua osallistua ohjelmaan. Kysymme haastattelussa noin 15 kysymysta, jotka eivat todellakaan ole helppoja. Esimerkiksi: Mika on sinun visio ja missio elamassa? Puhua kuitenkin suurinosa haastateltavista osaa. Taytyy vain yrittaa nahda puheen takaa ja rivien valista todellinen motivaatio ja tarve. El dicho al hecho hay un gran trecho eli sanoista tekoihin on pitka matka. Haastatteluissa meita auttaa paikallisjarjeston yhteistyohenkilomme Flavio. Hanen kommenttinsa ovat myos arvokkaita, koska Flavio tuntee lahes kaikki haastateltavat.

Haasteltavista noin puolet on ollut miehia ja puolet naisia. Olemme yrittaneet kartoittaa heidan ajatuksia tasa-arvon toteutumisesta Salinaksessa. Moni on ollut sita mielta, etta on hyva etta tasa-arvoon kiinnitetaan huomiota ja etta osallistujista puolet on naisia ja puolet miehia. Tama ohjelma voi osaltaa edistaa tasa-arvoa miesten ja naisten valilla.

Taman viikon torstaina julkistamme valitut ja maanantaina 30.6 meilla on ensimmainen tunti.
Siita eteenpain tunteja tulee olemaan kolmesta neljaan viikossa ja siihen lisaksi viela ryhmien tapaamiset ja henkilokohtaiset keskustelut. Lisaksi joka oppituntiin taytyy valmistautua huolella. Tekemisen puutetta ei siis tule olemaan.

Tata blogia tulemme paivittamaan aina kun voimme. Kotikylassamme Salinaksessa ei Internet -yhteys talla hetkella toimi, toivottavasti se saadaan kuntoon pian. Olemme tallahetkella Guyaquilissa, koska meilla on tapaaminen paikallisen katollisen yliopiston kanssa. Yliopistolla on yrittajyyskoulutusosasto ja tarkoituksenamme on esitella oma toimintamme ja neuvotella heidan kanssa mahdollisesta yhteistyosta tulevaisuudessa.

Ensimmainen tapaaminen osallistujien kanssa ja tapaaminen rotareilla

Tiistaina tapasin Ambaton rotary-clubin kanssa. Flavion piti tulla mukaan, mutta hanella kunto meni iltaa kohti niin huonoksi ettei tapaamisesta olisi tullut mitaan silla hetkella. Parin paivan paasta Flavio alkaa olla jo kunnossa. Talla hetkella olen hoidellut projektin asioita useiden muiden henkiloiden kanssa Salinas:ssa. Rotariklubin tapaaminen oli oikein mielenkiintoinen ja he suhtautuivat todella positiivisesti hankkeeseemme. Itse olin Suomalaiseen tyyliin paikalla ajoissa, enka tiennyt etta klubin epavirallinen kaytanto oli aloittaa tapaamiset aina puoli tuntia myohemmin. Muutama vaihto-oppilas kertoi ensin omia kokemuksiaan Ecuadorista ja esitteli omaa maataan. Sitten kasiteltiin juoksevat asiat ja mina esittelin projektiamme. Olin jakanut kaikille jo esitteet, jossa olivat yhteistyokumppaniemme logot ja osallistujille suunnattu kuvaus hankkeesta.
Sovittiin tiiviista yhteydenpidosta pilottiin liittyen ja Rotaryt lupasivat tulla kaymaan myos heinakuun puolessa valissa katsomaan kurssin etenemista. Klubissa oli juuri vaihtumassa puheenjohtaja, joten suunnittelin asioita tulevan puheenjohtajan kanssa ja vanha puheenjohtaja toi kokemuksensa esille. Klubin tuleva puheenjohtaja kyseli minulta, etta tietaisinko muita hyvia hankkeita. Klubi etsii talla hetkella hankkeita erityisesti veteen liittyvia, mutta myos koulutukseen liittyvia. Illalla muistin yhden kaverini Riobambassa, joka toimii juuri vesihankkeiden kanssa ja tuntee paljon alueen intiaaniyhteisoja. Muistin myos kuinka useat paikalliset olivat tulleet esittamaan minulle, etta he tarvitsisivat vetta sinne ja tanne yhteisoihinsa. Monet kavelevat kilometreja saadakseen vetta ja vedenhakuun saattaa hurahtaa paivasta hyvinkin 3 tuntia.
Keskiviikkona 18.6 oli ensimmainen tapaaminen osallistujaehdokkaiden kanssa. Tavoitteena oli samanaikaisesti motivoida heita seka esittaa kurssin periaatteet. Samalla sovittiin haastatteluista. Tapaaminen meni erinomaisen hyvin. Oikein hyvaksi ideaksi osoittautui esittelypaperi, jonka jaoimme kaikille kurssista. Ainoa haaste oli se, etta osallistujaehdokkaat saapuivat keskimaarin puoli tuntia myohassa ja 35:sta saapui noin 25. Se on aivan tavallista, etta valilla tapaamisiin ei paasta tulemaan. Ne 10, jotka eivat saapuneet, tulevat siis haastatteluihin. Seuraavat paivat ovat siis taynna haastatteluja.
Osallistujien motivaatio ja innostus vaikuttivat ensitapaamisen perusteella erinomaiselta. Mukana oli sopivasti seka naisia etta miehia. Vahan koulutetumpia ihmiset ovat kuin aivan ensiksi ajattelimme, mutta se on pelkastaan hyva asia tuloksien kannalta. Suomalaisena haluaisi hyodyttaa pelkastaan kaikkein koyhimpia ja vahemman koulutettuja, koska on tottunut tasa-arvoiseen kulttuuriin. Kuitenkin parhaat tulokset tulevat tallaisessa hankkeessa, kun keskitytaan yhteiskunnassa vahan enemman kouluttautuneihin. Nuo ihmiset ovat tulevaisuuden johtajia ja jakavat hyvinvointia ymparilleen. Tarve hyvalle asioiden ja ihmisten johtamiselle Ecuadorissa on valtava, kuten Meksikossakin.
Kohta saadaan kamera tanne, kun Timo tulee. Talla hetkella suuri osa kylasta on seuraamassa jalkapallo - ottelua Ecuadorin ja Perun valilla.

HINTATASOSTA

Vapaaehtoisen seuraava kysymys on varmaan elinkustannukset. Olen uudelleen taas yllattynyt, etta miten edullista taalla Ecuadorissa on. Hinnat on nousseet nopeasti ja nousee kokoajan, mutta esim. Meksikoon verrattuna mennaan aivan eri hintatasoissa. Ruoan hinta on noussut paljon, mutta viela se on kaupassa noin kolme kertaa halvempaa kuin Suomessa. Yleensa erilaisissa tuotteissa hintatasoa ei huomaa aivan niin selkeasti kuin palveluissa. Kuljen taksilla kokoajan hieman alle euron hinnalla paikasta toiseen. Jos ruoka maksaa ravintolassa euron(1,5 dollaria), niin sen pitaa olla jo kattava ruoka. Isoissa kaupungeissa ja turistialueilla hintataso on tietysti erilainen. Ilman merkittavampaa matkustelua ja liikkumista, taalla elaa ihan hyvin 200 eurolla kuukauden. Jos matkustelee paljon, niin on hyva varata jo 300-400 euroa.

Salinasiin vapaaehtoiseksi

Jos sinua kiinnostaa lahtea vapaaehtoiseksi Latinalaiseen Amerikkaan, niin kannattaa lukea nyt tarkkaan. Salinas:n kyla on mielenkiintoinen esimerkki siita, etta kuinka asioita voidaan vieda eteenpain ja kehitysta saadaan aikaiseksi. Kyla on todella kauniilla paikalla, vaikka onkin syrjainen. Paljon kehittamista on kuitenkin kokoajan ja esim. Lahialueen yhteisoissa ihmiset elavat todella koyhissa oloissa. Salinas:ssa ollaan hyvin positiivisia ulkomaalaisia kohtaan ja heidat nahdaan ennemminkin tulevaisuuden tuojina kuin uhkakuvina. Paljon ulkomaalaisia ei taalla talla hetkella ole, joten tunkua ei viela ole.

Tama yrittajyyshanke on yksi uusi askel Salinas:n kehityksessa. Tama hanke seka monet mikroyritykset taalla tarvitsevat vapaaehtoisia. Talla hetkella aivan erityisesti tarvittaisiin englannin opettajia. Erityista opettajan koulutusta ei tarvitse, vaikka on se aina hyodyksi. Jonkunverran pitaisi osata espanjaa, jos tulee vahaksi aikaa. Espanjan kylla oppii nopeasti, kun sita joutuu kokoajan kayttamaan. Kylassa on talla hetkella kaytannossa 2-3 henkiloa, jotka puhuvat kohtuu hyvin englantia jos muutamaa ulkomaalaista ei lasketa lukuun. Suhteita ulkomaihin kehitetaan kokoajan ja niita on jo. Englannin kielitaito olisi valttamatonta. Se on yksi merkittavista Latinalaisen Amerikan rajoitteista kansainvalistymisessa.

Saapuminen Ecuadoriin(Mika)

Nyt olen saapunut Ecuadoriin. Alussa olin Quitossa muutamien ystavieni luona kunnes sitten saavuin Ambatoon.
Kaikkein eniten tahan projektiin perehtynyt kontaktimme Flavio oli joutunut yllattaen sairaalaan umpisuolen takia, mutta kohta han palaa taas mukaan kuvioihin. Ensimmainen tapaamiseni Flavion kanssa oli todella mielenkiintoinen. Matkustin Quitosta Ambatoon ja tulin sairaalaan, jossa Flavio oli hoidossa. Etsin huoneen kasiini ja menin juttelemaan Flavion kanssa. Yhtakkia minut valtasi erittain outo olo. Selassani oli vain yksi reppu ja tuntui aivan kuin jotakin puuttuisi. Sitten yhtakkia tajusin. "Ne matkalaukut!". Olin jattanyt matkalaukut bussin sailytystilaan.

Minun piti matkustaa 3 tuntia takaisin Quitoon loytaakseni laukkuni. Quitossa bussi loytyikin ja loysin bussikuskinkin yhdesta ravintolasta syomasta. Bussikuski sanoi heti varastoineensa laukkuni ja tuo tieto helpotti heti. Olin aika varuillaan kaiken aikaa, kun tiesin bussiaseman olevan vaarallista seutua. Minua pelotti, etta vaikka saisin laukkuni takaisin, niin joku kuitenkin ryostaisi ne kohta. Kaveriltani oli juuri ryostetty kannykka asemalla ja siella liikkui kaikenlaista porukkaa. Bussikuskin kaverina oli toinen henkilo, jonka opin nopeasti tuntemaan. Kaveri lupasi kulkea kanssani paikalle, josta lahtevat Trolebussit, jolla voin menna tuttavieni luo yoksi. Kaveri paljastuikin todella mielenkiintoiseksi kontaktiksi. Han koordinoi saksalaisen pankin mikrolainaohjelmaa ja toimi viela melko lahella Salinas:ta. Loydettiin heti paljon synergiakohteita ja paatimme tavata seka jutella lisaa seuraavalla viikolla. Laukkujen jattamisen vuoksi siis loysin sattumalta todella hyvan kontaktin. Kaveri maksoi samalla viela osan taksistani, kun tuli samaa matkaa.

Tapasin Flavion uudestaan vahan rauhallisimmissa merkeissa tanaan maanantaina aamulla. Juteltiin useita tunteja ja kaytiin kiireellisimmat kaytannon asiat suurinpiirtein lapi. Flavio oli uskomattoman hyvin mukana kaiken aikaa, vaikka ei ollut umpisuolen takia saanut syotavaa kolmeen paivaan. Kyselin paljon kysymyksia kokoajan, silla oma tavoitteeni on oppia ymmartamaan nopeasti reaaliteetteja ja tilannetta, jossa ihmiset Salinas:ssa elavat. Kaikki vaikutti erinomaiselta niinkuin aikaisemmin oltiin suunniteltu, silla Salinas:ssa on tehty jo paljon asioita, jotka edesauttavat projektimme onnistumista. Kyla on kehittynyt paljon ja ihmiset ovat aktiivisia. Osallistujilla on mahdollisuudet lahtea kehittamaan yritystoimintaa ja tulla tulevaisuuden johtajiksi. Samanaikaisesti tarve yritystoiminnan kehittamiselle koyhyyden vahentamisen, tyollisyyden parantamisen jne vuoksi on suuri. Kaikki asiat, joita kehitamme nyt, ovat seuraava askel Salinas:n ja sen ympariston kehittymiselle.

Lahdin Salinas:iin nuoren 22 vuotiaan kaverin kyydissa, joka vastasi Funorsal:ssa mikroyritysten verojen ja eri maksujen hoidosta. Eri asioista vastuussa olevat ihmiset olivat huomattavasti nuorempia kuin Suomessa kun ikäjakauma on hyvin erilainen. Ajoimme Chimborazo vuoren poikki, joka on paivantasaajan alueen korkein kohta. Ulkona oli jo kylma. Maisemat oli todella kauniit ja niista nautti kaiken aikaa. Kaannyimme pienelle hiekkatielle, joka vei Salinas:in kylaan. Teiden kuntoon ei oltu panostettu lahellekaan niinkuin Suomessa. Pienella hiekkatiella kulki busseja muutamia kertoja paivassa. Tajusin, etta kyla todellakin on syrjassa. Oikeasti ei lahellekkaan niin syrjassa kuin voisi kuvitella, silla tallaisia perapaikkoja on valtavasti Ecuadorissa seka yleensakin Latinalaisessa Amerikassa ja lahimpaan isompaan kaupunkiin ei ollut kuin tunnin bussimatka.

Pienia intiaaniyhteisoja oli siella taalla matkan varrella. Kaverini Chizo kyseli, etta miksen ota kuvia niinkuin yleensa ulkomaalaiset aina. Varmaan merkittavin syy siihen oli, etta minulla ei ollut kameraa ja Timo tuo sen. Toinen syy on se, etta en enaa laske itseani turistiksi enka niinkaan reppumatkailijaksikaan. On monta asiaa, josta ajattelen hyvin erilailla kuin vuosia sitten. Sanoin Chizolle, etta te haluatte aina nayttaa sita mita teilla on eniten kehittynytta: moderneja kauppakeskuksia, toimivia tehtaita, hyvakuntoisia teita.. Suomalaiset haluavat nahda sita, mika on erilaista: maanviljelya, koyhyytta, kaivoksia, perinteita.. Paikalliset nakevat koyhyytta ja kurjuutta kaiken aikaa ymparillaan, joten he haluavat nayttaa parastaan.

Saavuin Salinas:n kylaan. Kylassa todellakin ihmiset tunsivat toisensa ja eraanlainen mielenkiintoinen yhteisollisyys vallitsi. Sita on vaikea kuvailla ellei sita itse koe. Itse paakylassa asukkaita on vain alle 1000. Menin ensimmaisena Funorsal:n tapaamiseen, jossa oli joitakin vanhempia henkiloita ja useita nuoria kavereita. Noin puolet oli naisia ja kaikilla oli jokin vastuu. Huomasin, etta kylassa on todellakin mielenkiintoinen tekemisen, yrittamisen ja aikaansaamisen meininki sen sijaan, etta valitettaisiin hallituksen toimintaa. Johtajuus ja vastuu oli jaettu laajalti. Monet kaverit, joilla ei olisi ollut varaa kouluttautumiseen, ovat oppineet vahitellen ja alkaneet johtaa yrityksia kylassa. Huomasin myos, etta kylaan otetaan todella suurella mielenkiinnolla ulkomaalaisia vapaaehtoisia ja ulkomaalaisia projekteja. Kylalaiset ovat saaneet paljon merkittavaa oppia niiden kautta, jota on jaettu ja kehitetty eteenpain. Talla hetkella viela tulijoita on ollut vahan, mutta kaikista oli todella positiivisia kokemuksia. Flavion mukaan se johtuu paljon siita, etta kylalaiset on vastaanottavaisia ja toisaalta myos estavat sen, etta ulkomaalaiset yrittavat suoraan tuoda toimintamallejaan heille. Mielenkiintoista Salinas:ssa on myos se, etta kaikki yritykset ovat osuuskuntia. Niita tehdaan yhteisopohjalta ja yhdessa jaetaan tulokset. Pienessa kylassa ja luottamuksen vallitessa tuollainen toimintatapa toimii. Osakeyhtio on uusi juttu taalla ja Salinas:ssa haluavat oppia siita meilta myos samalla.

Erittain suuri merkitys kylalle on ollut Antonio Polo:lla, joka vuosikymmenia sitten tuli Salinas:n unohdettuun kylaan Italiasta. Hanen alkuperainen tehtavansa oli olla pappina ja lahetyssaarnaajana, mutta alkoi kehittaa kylaa myos eraanlaisena taloudellisena johtajana. Tuo on aivan tavallista Latinalaisessa Amerikassa, silla uskontoon suhtaudutaan hyvin eri tavalla taalla kuin Suomessa. Antonio yritystoimintojen kautta. Nykyaan kaikki tuon kehittamisen tulokset nakyvat jo hyvin selvasti Salinas:ssa ja ymparistossa. Antonin tarinasta voimme oppia ainakin sen, että : "Johtaja, joka ei osaa voimaannuttaa muita johtajiksi, on paallikko. Paallikon mahdollisuudet loppuu nopeasti omien voimavarojen loppumiseen. – Johtaja, joka voimaannuttaa toisia johtajiksi, on johtaja ilman rajoituksia. " Antonio on ollut tuollainen voimaannuttava johtaja, jonka vuoksi Salinas:n ymparistossa on saatu paljon aikaan. tullessaan Salinas:iin huomasi ihmiset hyvin aktiivisiksi ja vastaanottavaisiksi, joten han alkoi kehittamaan kylaa yhdessa heidan kanssaan eri yhteisollisten yritystoimintojen kautta. Nykyaan kaikki tuon kehittamisen tulokset nakyvat jo hyvin selvasti Salinas:ssa ja ymparistossa. Antonin tarinasta voimme oppia ainakin sen, että : "Johtaja, joka ei osaa voimaannuttaa muita johtajiksi, on paallikko. Paallikon mahdollisuudet loppuu nopeasti omien voimavarojen loppumiseen. – Johtaja, joka voimaannuttaa toisia johtajiksi, on johtaja ilman rajoituksia. " Antonio on ollut tuollainen voimaannuttava johtaja, jonka vuoksi Salinas:n ymparistossa on saatu paljon aikaan.

Jatkoa tarinaan Meksikosta(Mika)

Monet asiat vaikuttavat järjestyneen Meksikossa nyt alustavasti. Lomailtua tuli lähinnä Cuernavacassa 5 päivää. Muuten kolme viikkoa menivät pääasiassa liiketoiminta-asioiden parissa. Päivät päättyivät nopeasti. Matkusteluun metroissa varsinkin Mexico Cityssä meni paljon aikaa.

Sen huomasin, että Meksiko on rikas ja suuri maa. Maa on täynnä mahdollisuuksia. Ihmiset ovat saman aikaan aktiivisia ja yllättävän passiivisia. Usein nähdään esteet, mutta harvemmin mahdollisuuksia. Meksikolaiset eivät kuitenkaan todellakaan ole laiskoja. Rannikolla ja etelässä ihmiset ovat Meksikolaisten mukaan laiskempia, koska ympäröivä luonnon myötä eläminen on aina ollut selkeästi helpompaa. Ei ole tarvinnut niin paljon ponnistella kuin esimerkiksi aavikkoseudulla ja vuoristossa. Lukuunottamatta osaa etelästä ja rannikkoseutua, Meksikolaisten kansallislogo kaverista nuokkumassa siestaa kaktuksen vieressä tequilapullon kanssa ei pidä paljoakaan paikkansa. Työtä tehdään paljon ja päivät on pitkiä. Kaverini lähti aina töihin aamulla n. klo. 8:00 ja normaalisti tuli takaisin illalla kymmenen ja yhdentoista jälkeen. Hän kertoi aina, että hänelle annetaan kokoajan vain enemmän tehtäviä.

Laiskuus ei ole siis ongelma, mutta uskaltaisin väittää että johtamisessa olisi Meksikossa paljon parantamista. Käskevä johtaminen tekee ihmiset passiiviseksi asioiden kehittämiselle. Kehittämistä löytyisi vaikka kuinka paljon, mutta ihmiset vaikuttavat todella passiiviselta sen suhteen. Yhdessä liikkeessä seurasin kuinka kaikki työntekijät tulivat kysymään jokaisin tuotteen hinnan yhdeltä johtajalta. Johtaja vaikutti oikein tärkeältä tietäessään kaikki hinnat. Näin hän ei menettänyt omaa arvoaan, kun hän ei opettanut työntekijöilleen noita asioita. Samalla hän aiheutti pahaa vahinkoa työntekijöiden motivaatiolle, kehittymiselle sekä tehokkuudelle. Ilman häntä koko liike olisi pulassa.

Toinen esimerkki johtamisesta on myynnin toimiminen. Suomalainen yrittäjä Meksikossa kertoi, että alussa hänen päivänsä myyntityössä kuluivat seuraavasti: 5 tuntia matkustamista, 2 tuntia toimistossa odottamista ja 1 tunti itse keskustelua. Ei vaikuta kovin tehokkaalta, mutta pitää varmasti suureksi osaksi paikkansa. Vahnemman sukupolven johtajat syrjivat usein ensikontaktia ottavaa pienyrittajaa. He antoivat kaverin odotella tunteja toimistoon paasya.

Nuo johtamisen ongelmat ovat vielä pieniä verrattuna luottamukseen. Meksikossa asioiden sopiminen on hidasta ja yrityksiin otetaan usein töihin vain perheenjäseniä. Rahan käyttöä joutuu valvomaan paljon ja itseasiassa se on usein lähes mahdotontakin. Luottamuksen puuttuminen syö tehokkuutta kaikessa. Korruptio on sisällä vähän kaikessa toiminnassa. Valtio jakaa mikrolainoja yrittäjille, mutta lainasta eri tahot ottavat vähitellen osansa ja voi olla, että 4500 dollarin lainasta jäljellä on enää vain 2000 dollaria kun se tulee lopulliselle hyödynsaajalle. Jos asiaa lähtee tutkimaan, niin joutuu todennäköisesti ongelmiin. Joskus toiset ovat kateellisia ja pilaavat yrittäjän mahdollisuuksia. Kaverini sai Pueblasta paikan myydä käsitöitään. Kävi kuitenkin niin, että kateelliset lähialueen yrittäjät syyttivät häntä epärehellisestä kaupasta paikalliselle hallitukselle ja hän menetti myyntikojunsa. Tuota ilmiota voi kupilla, jossa on rapuja. Ravut sen sijaan, etta auttaisivat toisiaan pois kupista, pitavat huolen siita, etta kukaan ei poistu. Merkittävien yhteisten synergiaetujen sijaan etsitään usein vain oman perheen ja lähipiirin parasta. Yhteisten ponnistelujen merkitystä ja yhteisen luottamuksen synnyttämistä erilaisen yhteisöyrittäjyyden jne. muodossa pitäisi tukea merkittävästi. Yksin saa aikaan hyvin vähän, mutta yhdessä ihmeitä.

Monet Meksikolaiset valtion yhtiöt ovat monille niin sanottuja kansalliskunnian aiheita. Kun asiaa tutkitaan vähän enemmän, niin esim. öljy-yhtiö ja sähköyhtiöt ovat pahimmat tehottomuuden ja korruption pesäkkeet. Yksi tehoton ja korruptoitunut taho pilaa mahdollisuuksia paljon ympärillään. Samoin kuin taas positiivinen esimerkki voi käynnistää positiivisen kierteen. Monilla noiden yhtiöiden työntekijöillä ei ole mitään tekemistä niiden todellisen arvoa tuottavan toiminnan kanssa. Kaikki korruptio ja sisäisten konfliktien hoitaminen tuo sen sijaan negatiivista arvoa ja fokus on helposti aivan muualla kuin asiakkaissa. Eräs henkilö sai 9000 peson(600 euroa, todella iso raha) sähkölaskun 3 (kolmelta) kuukaudelta ja teki siitä heti reklamaation. Asialle ei tapahtunut mitään, mutta kun hän sanoi menevänsä tekemään valituksen kuluttajasuojaan, hänelle sanottiin : "Mene vain sinne, siellä on meidän väkeä." Valitusta käsiteltiin muutama kuukausi ja se piti kuitenkin maksaa. Monet tyontekijat noissa yhtioissa jaavat elakkeelle hyvinkin nuorena ja heilla on erinomaiset etuudet.
Innostusta yrittäjyyteen siis löytyy merkittävästi Meksikosta, mutta ongelmat nähdään usein liian isoina. Mahdollisuudet ovat suuret. Merkittävimmät rajoitteet siis myös Meksikossa ovat koulutus, pääoman puute ja valtion toiminta. Koulutuksen rinnalle voisi lisätä myös kulttuurin. Köyhemmillä ihmisillä on intoa yrittää, mutta heillä tulee vastaan koulutus ja pääoma. Rikkaampia usein on varoiteltu kaikista yrittäjyyden riskeistä ja perhe saattaa pitää heistä huolta niin tiukasti, että ei uskalleta lähteä tekemään. Koulutukseen liittyy erityisesti yleisesti yritystoiminnan johtamiseen liittyvä koulutus, toimialatuntemus ja markkinoiden tuntemus. Usein lähdetään hyvin perinteisille ja jo kilpailuille markkinoille. Tehdään suurella vaivalla pienempi tulos kuin voitaisiin usein luovuutta käyttäen ja mahdollisuuksia kartoittaen saada.

Tarinaa Meksikosta ennen hanketta (Mika)

Minun on tarkoituksena saapua Ecuadoriin 13.6, josta lähtien hankkeen toteutuksen tarina alkaa. Tällä hetkellä olen juuri Mexico Cityssä. Saavuin tänne Meksikoon jo toukokuun 27. päivä. Olimme Timon kanssa suunnitelleet, että vietän kolme viikkoa Meksikossa ennen projektin alkua rakentamassa suhteita kv rekrytointi liiketoimintaani ajatellen. Tämä projekti ei liity suoraan hankkeeseemme, mutta ajattelin jakaa ajatuksiani jo matkan tästä vaiheesta.

Tämä tarina ei liity suoraan hankkeeseemme, mutta kerron joitakin otteita. Saavuin Mexico Cityn lentokentälle valvottuani putkeen 24 tuntia ja sitäkin ennen en yöllä nukkunut kolmea tuntia pidempään. Olo oli todellakin epätodellinen niinkuin aina lentokoneella matkustaessa kun tupsahtaa aina täysin uuteen paikkaan. En oikeasti edes uskonut olevani Mexico Cityssä, vaikka tietoisesti sen tiesin. Tiesin myös, että kehitysmaissa ei usein toimi sellainen suomalainen tarkka suunnitelmallisuus kuin mihin helposti tottuu. Monilla hetkillä on taipumus jotenkin aina muuttua seikkailuiksi, joista kuitenkin jotenkin yleensä aina selvitään. Se on toisaalta samalla niin kiehtovaa ja mielenkiintoista, mutta ehkä hieman huolettavaakin. Kaaoksen hallinnan taitoja ja sosiaalisia taitoja vaaditaan jatkuvasti. Jonossa juttelin USA:ssa asuvan meksikolaisen bussikuskin kanssa, joka kertoi pelkäävänsä omia maanmiehiään. Hän kyseli, että miten uskallan mennä Bondojitoon, joka on vaarallista aluetta. Cityssä vähän joka alue tuntuu olevan enemmän tai vähemmän vaarallinen. Itse aloin jo muuttua varautuneemmaksi, kun mietin, että jos minut ryöstettäisiin heti ensimmäisessä taksissa tai metroon mennessä. Tällä kertaa olin vielä yksin liikkeellä.

Mukanani oli laukku, jonka kantaminen teki kävelyn erittäin tuskalliseksi. Yritin soittaa lentokentällä tuttavilleni Cityssä, mutta kaikista puhelinnumeroista sanottiin, että : ”Väärä numero.” Päätin lähteä keskustaan hostelliin yöksi. Suuntasin matkaani metrolle ja siinä ensimmäinen taksikuski tarjosi palveluaan 250 pesolla. Kuulosti suurelta hinnalta niin lyhyeltä matkalla, joten sanoin meneväni metrolla. Hetken kuluttua tuli toinen taksikuski tarjoamaan matkaa keskustaan 150 pesolla ja sanoin miettiväni asiaa. Hetken laukkua kannettuani tajusin, että metrossa liikkumisesta ei tulisi yhtään mitään. Päätin ottaa taksin. Hän näyttii taksin korttiaan ja lähdettiin. Nyt käveltiin lentokentältä kauempana oleville pimeille kujille. Taksikuski sanoi, että lentokentän viereinen tieyhteys on nyt huollossa ja kaikki taksit on täällä kujilla. Kyselin hieman varautuneena ja huolestuneenakin kokoajan, että missä se taksisi nyt on. Matka vain jatkui. Sitten tultiin autolle, joka vastasikin suoraan pelkoani. Se oli vanha rikkinäisen oloinen amerikanrauta. Nyt teki tosissaan mieli lähteä nopeasti pois.

Tajusin, että kaveri voi ryöstää minut juurikin nyt jos haluaa. En löytänyt järkevää syytä perääntyä ja olin muutenkin laukun kantamisesta ja väsymyksestä näännyksissäni. Kaveri näytti minulle, että laitanko laukut takakonttiin. Sanoin, että mielummin sisälle. Kehitin mielessäni kuvion, jolla pystyn välttämään varastetuksi tulemisen riskin. Onneksi ymmärsin kulttuuria ja osasin kieltä, joten pystyin vaikuttamaan asiantuntevalta. Kyselin tarkkaan reittivaihtoehdot. Samalla juttelin mahdollisimman paljon taksikuskin kanssa ja rakensin luottamusta, joka vaikutti oikein mukavalta kaverilta. Selvisi, että hänellä oli ryöstetty noin kuukausi sitten parempi auto ja siksi hän ajoi tällaisella epävirallisella autolla. Kerroin hänelle, että turistit on varmasti tosi varuillaan ja epäluuloisia taksisi kanssa. Kerroin hänelle myös sivumennen, että minulla olevat tavarat on lähinnä arvokkaita minulle, mutta muut ei niillä juurikaan mitään tee. Tietokone on puoliksi rikki. (Niin se muuten onkin, mutta tarvitsen sitä vielä. ) Kaverilla ei ollut vaihtorahaa ja pysähdyimme kadunkulmaan OXXO:oon ostamaan vettä, jotta sain vaihtorahaa. Itse en suostunut poistumaan auton vierestä, vaan annoin kaverin itse mennä ostamaan. Jäin vahtimaan autoa viereen. Kun hetkeksi katseeni herpaantui, niin taksikuski huikkasi heti minulle, että ole tarkkana sen auton kanssa.

Tuo matka, kuten monet muut, päättyi lopulta oikein hyvin ja turvallisesti. Mexico City on Meksikon vaarallisimpia alueita, joten varuillaan on ihan syytäkin olla. Ihmiset puhuu jatkuvasti turvallisuudesta ja ilmaisee pelkonsa. Turvallisuus on yksi niistä huonoista puolista Meksikossa. Maassa on paljon kauniitakin asioita, kuten iloisia, sosiaalisia ja vilkkaita ihmisiä sekä tyytyväisyyttä pieniinkin asioihin. Vaikka usein asiat ei vaikuta toimivan, niin ne kuitenkin usein toimivat ja ihmiset voivat osoittaa aivan uskomatontakin avuliaisuutta ja joustavuutta. Yksi kaveri pyysi minua tapaamisen jälkeen Durangoon 1500 kilometrin päähän niin, että he hoitaisivat budjetistaan lentolippujen maksut. Nimenomaan hän halusi, että tapaisin paikallisiä yrittäjiä, kauppakamarin ja ns. ”työvoimatoimiston” (suomalaisittain) edustajia. Itse hän on läänin työvoimatoimiston johtaja.

Olen tähän mennessä järjestänyt noin 15 erilaista tapaamista. Se on onnistunut yllättävänkin helposti verrattuna siihen, mitä kuvittelin. Sinnikkyyttä, tehokkuutta ja määrätietoisuutta se on vaatinut paljon. Paljon viestien lähettelemistä ja perään soittelemista. Ilman pukua ei tapaamisiin ole syytä mennä. Luottamuksen varmistaminen on ollut vaikeaa. Harmillista kyllä, mutta täällä pitää aina miettiä asia niinpäin, että mitä pahaa tuo yhteistyökumppani voi minulle tehdä tai miten se voi valehdella. Monilla kiinnostuneilla on mukana vain raha ja omat intressinsä, joita ei tuoda esille. Suomessa luottamus on huomattavasti yksinkertaisempaa ja ihmiset sanovat, mikäli he pystyvä johonkin tai ei. Meksikolaiset sanovat liian usein vain sen, että mitä haluat kuulla. Oikean rehellisen vastauksen saaminen on vaikeaa. Poikkeuksia kyllä löytyy. Olen edelleen varautunut potentiaalisesta yhteistyökumppanistamme, jonka tapasin. Ensin juttelimme 2 tuntia Burger King:ssa ja sitten 3 tuntia hänen kotonaan. Kaikki merkit viittaavat luotettavuuteen, rehellisyyteen, korkeaan moraaliin ja asiantuntemukseen, mutta luottamuksen kanssa on edettävä askel askeleelta.

Kun kyselee jatkuvasti, että mitkä ovat pienyrittäjyyden rajoitteet Meksikossa, niin vastaukseksi tulee aina pääoman puute. ”Pankista saa lainaa, mikäli osoittaa, ettei tarvitse sitä.” Vakuudet pitää olla joskus monikertaiset suhteessa lainan määrään. Jos raha loppuu kesken, niin lisää on tosi vaikea saada. Korot on n. 30-40 % vuodessa. Kannattavuutta tärkeämpää tuntuu olevan se, että kassassa on tänään rahaa. 3000 pesoa tänään on parempi kuin 4000 pesoa viikon päästä. Eletään aika hektisesti. Mahdollisuudet on suuret, mutta niin on merkittävät haasteetkin. Rikastumaan saattaa päästä tosi helposti jos vain saa pääomaa, mutta kun taas on enemmän rahaa, niin pitää olla varuillaan varkaiden kanssa ja pitää huolta turvallisuudesta. Suomessa esimerkiksi Jorma Ollila pyöräilee kotin ja tiskaa siellä. Meksikolaisella rikkaalla on autokuski, turvamiehet ja ainakin 5 palvelijaa kotona. Oma lentokonekin saattaa olla. Meksikolaiset rikkaat elävät aivan erilaisessa luokassa kuin suomalaiset. He elävät kuitenkin jatkuvan pelon ympäröivänä, sillä vaikka rahaa onkin, niin miten osaa arvostaa esimerkiksi lapsen menetyksen.

Pääoman puutteen lisäksi korruptio on merkittävä haaste. Jotta saat paikalliselta hallitukselta luvan pitää kauppaa kaupungin keskustassa, saattaa joutua maksamaan yhden 1000 euroa lupamaksua ja toisen 1000 euroa voitelurahaa. Pitkällä tähtäimellä rehellisesti toimiminen kuitenkin useimmiten kannattaa, vaikka jotkut tilanteet ovat erityisen vaikeita. Meksikolaiset sanovat: ”Rahalla koirat tanssivat.” Usein samat henkilöt puhuvat jatkuvasti valtion korruptoitumisesta ja itse ottavat isomman laskun, josta osan laittavat itselleen.

Mahdollisuudet yrittämiseen saattavat olla suuret, vaikka ihmiset yleensä näkevät edessään vain ongelmat ja syyttävät ongelmistaan huonoa hallitusta. Eräs yrittäjä oli käymässä Suomessa ja otti paljon valokuvia. Niin simppeleistä asioista kuin putkien asentamisesta Helsingin keskustassa. Hän vei kuvat ihmeteltäväksi paikalliselle hallitukselle, jossa he yhdessä ihmettelivät : ”Näin tämä homma pitää hoitaa.” Tacoja myyvän likaisen näköisen kojun omistaja tienaa usein todellisuudessa enemmän kuin valmistunut lääkäri tai lakimies, jonka on vaikeaa löytää töitä. Kerjäläinen kadulla saattaa hyvinkin tienata paljon enemmän rahaa kuin tehtaalla töissä oleva ammattilainen.

Yrittäminen Meksikosssa kannattaa todellakin. Päivästä päivää, kädestä suuhun, selviytyminen useimmilla ihmisillä vain tekee sen, että parempia mahdollisuuksia ei mietitä. Kaikki energia menee pitkiin, helposti matkoineen yli 12 tunnin työpäiviin, ja raha menee perheen selviytymiseen. Kun mukaan lasketaan vielä se, että ei uskota ihmisen voivan vaikuttaa elämäänsä vaan kohtalonusko on hyvin voimakasta. Joka ei osannut laskea (tai joku oli joskus sanonut hänelle, että hän ei osaa laskea) ei voinut ajatella ryhtyvänsä tekemään yritystoimintaa, koska siinä pitää laskea rahoja. Joka ei osannut lukea, ei hän ryhdy opettelemaan, sillä siitähän tulee vain pää kipeäksi. Joku muu on synnynnäinen lukija. Tuollainen ajattelu on hyvin yleistä. Kaverit pistävät pystyyn pienen kaupan ja istuvat odottelemaan asiakkaiden sisääntuloa. Kun asiakkaita ei tule pariin viikkoon, niin pitää lainata sukulaisilta rahaa, jotta pystytään elämään. Sitten lopulta kyllästytään kaupan pitämiseen ja yritetään päästä tehtaalle töihin 6 euron päiväpalkalla. Ei lähdetä itse etsimään asiakkaita, vaan syytetään olosuhteita.

Tämä tarina kertoi nyt ongelmista. Ei siksi ongelmista, että todettaisiin niiden olemassaolo ja annettaisiin asian olla vaan siksi,vaan siksi etta ongelmat on mahdollista muuttaa mahdollisuuksiksi. Monet noista on juurikin niitä asioita, joihin aiomme Ecuadorissa vaikuttaa Funorsal:n kanssa. Ecuadorissa on hyvin samanlaiset ongelmat kuin Meksikossa, vaikka sieltä ei aivan yhtä rikkaita ihmisiä löydy. Ties vaikka jonakin päivänä hankkeemme löytäisi tiensä Meksikoonkin. Siitäkin on ollut jo puhetta ja moni on sanonut, että tarvetta on paljon: ”Miksi te menette sinne Ecuadoriin, kun täällä tarvittaisiin juuri tuollaista?”