perjantai 27. kesäkuuta 2008

Valinnat on tehty


Olemme valinneet nyt 20 osallistujaa kurssillemme. Valinnassa oli mukana minun ja Mikan lisaksi nelja muuta henkiloa.

Paatos oli yksimielinen. Sovimme ensin kriteereista ja laitoimme niille painoarvot, jonka jalkeen valinta oli mahdollista tehda. Itse olen tyytyvainen valintaan. Jouduimme jattamaan joitakin hyvia tyyppeja ulkopuolelle, mutta niinhan se aina menee. Hyvan joukkueen saimme kuitenkin kasaan. Tanaan olemme informoineet kaikkia valittuja ja pois jatettyja.

Paikallisen koulun kanssa olemme sopineet, etta voimme kayttaa heidan tilojaan. Saamme kayttoomme kaksi luokkahuonetta, jotka pienella jarjestelylla sopivat mainiosti meidan tarpeisiin. Tilaa tarvitsemme jonkin verran, koska koulutus tapahtuu niin etta olemme piirissa.
Myos erilaiset harjoitteet ja leikit vaativat tilaa.

Olemme nyt Guarandassa, joka on tunnin bussimatkan paassa Salinaksesta. Bussissa oli meidan lisaksi yksi koululuokka, joka oli ollut Salinaksessa retkella. Naytin viereeni istuneelle pojalle yhden taikatempun. Poika innostui niin kovasti, etta sen jalkeen kaikki muut ryntasivat bussin peralle myos. Matka meni mukavasti temppuja naytellen. Lasten ilmeet olivat nakemisen arvoisia.

Se on tullut selvaksi, etteivat paikalliset ihmiset juuri kay kirjastoissa eika kayta kalentereita.
Meilla on mennyt taalla Guarandassa koko paiva etsien kirjastoa ja kalentereita. Koko kaupungista ei loydetty 25 sopivaa kalenteria. Kirjasto loytyi neljannella yrittamalla. Yksi oli kiinni, toinen suljettu kannattamattomana = ). Kolmas oli liian pieni ja uusimmat kirjat oli 100 vuotta vanhoja. Neljaskin kirjasto oli kiinni, mutta palaamme huomenna katsastamaan sen tarkemmin. Se on yliopiston kirjasto ja vaikuttaa varteenotettavalta. Aiomme pitaa yhden oppitunnin kirjastossa parin viikon paasta.

1 kommentti:

Juha kirjoitti...

Hienosti tuntuu alkaneen teiän projekti! Mukava tyyli teiän teksteissä, ne menee aika syvälle ja pyrkii analysoimaan yhteiskuntaa laajemmin.. ts. pääsette pinnan alle!
Tuntuu varmasti mahtavalta toteuttaa sitä minkä on ite luonu!

Terv. Juha