maanantai 30. elokuuta 2010

Unelmia ja tavoitteita

JES 4 alkoi pari viikkoa sitten 20 uuden ja innokkaan opiskelijan voimin. Vaikka kurssi järjestetäänkin Salinasin keskustassa, suurin osa opiskelijoista tulee Salinasin kyläyhteisöistä. Tämä on mielestäni todella hienoa, koska kyläyhteisöissä asukkaiden elintaso ei ole Salinasin keskustan tasolla ja uusien, menestyvien, yritysten luominen kyläyhteisöihin nostaisi kyläläisten elintasoa merkittävästi.

Viime viikolla osallistuin yhdelle tähän asti parhaista tunneista koko täällä olo aikanani. Tunnin teemana oli unelmat ja tavoitteet. Opiskelijoiden kotitehtävänä oli ollut listata sata unelmaa. Tunnilla jokainen opiskelija valitsi listalta kymmenen tärkeintä unelmaa ja rakensi niistä itselleen tavoitekartan: milloin mikäkin unelma olisi toteutettu. Oli todella hienoa nähdä ja kokea opiskelijoiden unelmat, jotka he esittivät tavoitteiden muodossa muille opiskelijoille. Monen opiskelijan tavoitteena oli yrityksen perustamisen lisäksi rakentaa oma talo, turvata perheen toimeentulo ja matkustaa ulkomaille. Suomalaisille ehkä itsestään selviä asioita (joita ei aina osata arvostaa), mutta täkäläisille kovan työn takana. Erityisen hienoa oli kuulla, millä varmuudella opiskelijat esittivät tavoitteensa. Esitysvaiheessa ei enää esitetty toteutumattomissa olevia unelmia, vaan realistisia tavoitteita, joiden eteen oltiin ja yhä ollaan valmiita tekemään töitä. Toivon, että opiskelijat eivät unohda tavoitteitansa niin kurssin kuin tulevien vuosienkaan aikana. Yksi tavoitekartan tekemisen idea olikin se, että konkreettisesti paperilla olevat tavoitteet muistuttavat opiskelijoita olemassaolostaan.

Myös minä tein tunnilla oman tavoitekartan. Se oli todella antoisaa ja uskonkin, että jokaisen olisi hyvä pysähtyä miettimään ja priorisoimaan omia unelmia ja tavoitteita. Nyt minullakin on seinällä tavoitekartta muistuttamassa tärkeistä asioista, joita haluan tehdä seuraavan kymmenen vuoden aikana.

Tavoitteellisin terkuin,
Johanna