Saapuminen Ecuadoriin
Jo lentokentällä Ecuador näytti minulle omia piirteitään. Ihmisten sydämellisyys on käsin kosketeltavaa. Ihmisissä näkyy selvästi myös pienen kansan into parantaa asioita. Tämä kansa voisi saada aikaan vaikka mitä, jos heillä he vain käyttäisivät enemmän järkeä ja olisivat kurinalaisia. Eletään liikaa tunteella ja siksi lauluistakin 80% kertoo menetetystä rakkaudesta: "Donde te vas mi amor? Mi corazon esta llorando.."
Tunsin taas sen voimakkaan merkityksen tunteen, joka minut valtaa täällä köyhyyden ja erilaisten konkreettisempien ongelmien keskellä. Välillä ristiriitaisenkin. Ensimmäisen yön pelkäsin hotellihuoneessa varasta, mutta lopulta yöllinen koputtelija paljastuikin vain hotellin apulaistytöksi, joka oli erehtynyt huoneesta. Parin päivän päästä meiltä vietiinkin tietokone ja kamera bussissa ovelalla tempulla, johon lankaan me tyhmät menimme. Kaveri kaivoi ne penkkimme alta.
Salinas
Salinas:iin
päästyäni heti ensimmäiseksi pidin luentoa entisille kurssilaisille ja joillekin uusille. Tiivistin pitkälti Jim Collins:n "Hyvästä paras" -kirjan perussanomaa puhumalla nöyryydestä, oleellisuudesta ja kurinalaisuudesta. Siitä kuinka tie menestykseen vaatii noita kaikkia pitkäjänteisesti.Nyt tutustuin ensimmäistä kertaa Janeth:iin, joka on ollut kohta vuoden projektikoordinaattorimme. Vaikutelmani oli erittäin positiivinen ja hän täydentää loistavasti Flaviota huolellisuudellaan, kurinalaisuudellaan ja realistisuudellaan.
Maanantaina tapasin kaikkien Funorsal:n työntekijöiden kanssa. Pidimme ensin kokousta aamulla n. 15 henkilön kesken ja tämän jälkeen reflektointihetkeä myöhemmin aamulla. Kokouksia osuuskuntayhteisössä on edelleen liikaa. Jokainen haluaisi puhua pitkään valmistelematta. Uusi johtaja Clever toi kuitenkin selkeää jämäkkyyttä toimintaan.
Salinas:ssa juustotehtaat, suklaatehtaat, villatehtaat jne. ovat kaikki osuuskuntia. Pienemmät yritykse perheen yrityksiä. Systeemi on toiminut pitkään hyvin, kun yhteistä tahtoa ja intoa on riittänyt. Kuitenkin kun porukkaan mahtuu yksikin vapaamatkustaja ja kateus, väärinymmärrykset, erimielisyydet jne. alkavat nakertaa luottamusta, niin yrityksistä tulee "kaikkien ja ei kenenkään yrityksiä". Kukaan ei haluaisi ottaa vastuuta ongelmista, mutta kaikki haluavat hyödyt. Maaseudun kehittämisessä "sosialistinen" osuuskuntatoiminta on avain, mutta jossain vaiheessa tulee siirtyä seuraavaan vaiheeseen eli vastuun selkeään jakaamiseen tietyille henkilöille. Tätä voidaan sanoa myös yksityistämiseksi tai kapitalistiseksi systeemiksi ainakin tietyiltä osin.
Tämä kuva Salinas:n tämän hetken haasteista alkoi vaikuttaa mielessäni hyvin selvältä. Osuuskunnista pitäisi siirtyä seuraavaan vaiheeseen. Salinas on erinomainen esimerkki maaseutuyhteisöille, jotka haluavat muodostaa osuuskuntia. Kuitenkin Salinas:n tulee osata itse siirtyä eteenpäin. Tein kysymyksiä. Esitin ideoita ongelmiin. Nyt on aika tehdä rohkeita päätöksiä ja kohdata julminkin todellisuus silmästä silmään. Se ei ole helppoa, kun on tottunut ajattelemaan tietyllä tavalla. Ihmisluonto tuntuu olevan kaikkialla sama.
Yrittäjyyskoulutus
Yrittäjyyskurssit olivat sujuneet melko hyvin tähän asti. Haastattelimme noin viisitoista osallistujaa. Janeth:n ollessa koordinoimassa, järjestelyt olivat hyvällä tasolla ja tunnit etenivät loogisesti. Poissaoloja olisi saanut olla vähemmän, mutta se johtui osittain matkahaasteista. Useimmat kurssin osallistujista tulivat kauempaa kyläyhteisöistä tai myös Salinas:n kunnan ulkopuolelta. Asiantuntevien ja kokeneiden facilitaattorien saaminen on aina ollut haaste, myös yrittäjien tehokas seuranta ja jatkon tuki. Yksinkertaiset, käytännölliset ja interaktiiviset opetusmenetelmät oli omaksuttu kohtuullisesti. Oli päätetty pitää kurssi fasilitaattoreille ja Funorsal:n oman kapasiteetin vahvistamiseksi yhteistyössä Bolivar:n yliopiston kanssa. Yhteistyön syventyminen heidän kanssaan monilta osin vaikutti hyvin positiiviselta.
Seuraavaksi lähdimme tapaamaan Bolivar:n yliopiston opettajia liittyen yrittäjyyskoulutukseen. Nyt oli kuitenkin sattunut väärinymmärrys ja samalla päivälle oli sattunut koko yliopiston 30 (vai 20?) vuotisjuhla. Kuuntelimme pitkiä esitelmiä ja tapaaminen tällä kertaa jäi tekemättä, vaikka yliopiston väki on yleensä ollut hyvinkin luotettava tapaamisten suhteen.
Seuraavana päivänä kävimme tutustumassa uusiin paikkoihin, joihin kurssia on tarkoitus viedä. Ensin menimme Cuatro Esquinas:iin, joka on n. 5000 asukkaan maaseutuyhteisö. Kylän keskustan tilaan alkoi vähitellen virrata ihmisiä. Ensin paikalla oli muutamia ja kyläyhteisön puheenjohtaja torui osallistumislaiskuutta. Vähitellen tila alkoi kuitenkin täyttyä ja mahtipontiset puheet pääsivät oikein tosissaan vauhtiin. Meitä ylistettiin maasta taivaaseen: "Viimeksi täällä ovat käyneet espanjalaiset 500 vuotta sitten ja nyt tulette te pelastamaan meitä."
Me pyrimme tuomaan realismia puheisiin minkä vain kerkesimme ja kerroimme, että mitään ei tule tapahtumaan ilman teidän sinnikästä, uhrautuvaa ja pitkäjänteistä työtä. Kurssi menee vain hukkaan. Se tuntui vain innostavan heitä lisää ja lopussa lähes kaikki huusivat yhteen ääneen, että tänne halutaan kurssia. Kiinnostus vaikutti olevan todellista ja kestävää, vaikka siihen vieläkin tietyllä skeptisyydellä suhtaudun. Kyläläiset olivat silminnähden ylpeitä veden pullottamostaan, joka oli osuuskuntayritys. Ulla oli kovin rakastunut tuohon kylään ja erityisesti sen värikkäisiin käsitöihin.Seuraavaksi lähdimme vuorilta alas viidakkoon rannikon puolelle Chazo Juan:iin. Pujottelimme kiemuraisia teitä vuoriston reunalla. Kasvillisuus vaihtui todella nopeaan tahtiin. Sukelsimme pilviin ja tulimme pilvistä alas viidakkomaiseen kasvillisuuteen ja luontoon. Täysin eri maailmaan. Tämä on ihmeellisintä Ecuadorissa. Kolme eri maailmaa lähekkäin: vuoristo, viidakko ja rannikko. Chazojuan oli pieni kylä, jossa asui muutamia satoja ihmisiä. He kävelivät hitaasti kaduilla. Väittivät, että päivät menevät työn tekemiseen. Kuitenkin työt lopetettiin usein jo ajoissa iltapäivällä ennen liikaa kuumuutta ja tahti ei ollut päätä huimaava. Tapaamisestamme ei oltu oikein informoitu kunnolla ja ihmisiä alettiin vasta tuolloin koota paikalle.
Haastattelin vähän hieman laiskan tuntuisia kyläläisiä ja kyselin tarpeesta. "Sekin tuotantolaitos sinne tehtiin, mutta ei ollut mihin myydä.." Yritettiinkö niitä tuotteita sitten myydä? Myyminen on kovaa työtä, selitin.. Heti kun mainittiin kurssista, niin innostuttiin. Kyllä me tarvitaan.. Ajattelin taas, että odottavatko he että joku tulee pelastamaan heidät heidän puolestaan. Työn tekemisen sijasta jalkapallo ja korttipelit alkaa kuitenkin kuumalla kiinnostamaan enemmän. Sitten vain eletään köyhästi, kun mitään ei tule hetkessä. Paikalla on kaikki luonnon antimet, jotta ihmisten ei tarvitse ponnistella. Sitten kun jotenkuten selvitään ponnistelematta, niin eri tarvitse yrittää sen enempää. Banaanit tippuu, yucat kasvaa, kalaa löytyy ja lehmiäkin syö ruohoa..
Pidimme kuitenkin infotilaisuuden ja näytti siltä, että järkevää kiinnostusta voisi jonkunverran olla. Ajattelin, että saavat itse olla meidän suuntaan pyytämässä tarpeeksi pitkään, jos haluavat kurssia edes ajateltavan. Kurssin voisi pitää esimerkiksi paljon isomman kylän kanssa mahdollisesti yhteiskurssina kokeiluna rannikkoviidakko alueella. Selkeä johtopäätökseni oli se, että parhaat osallistujat löytyy: A) luonnoltaan vaikeammilta alueilta, koska siellä on totuttu ponnistelemaan B) kaupunkien läheisyydestä, koska siellä on totuttu kilpailemaan ja muuttumaan. Raadollista, mutta totta pitkälti..Tämän jälkeen seuraavana päivänä tarkastin tilejä, jotka Pamela oli järjestänyt tällä kertaa hyvin siistiin ja helposti tarkastettavaan muotoon. Sitten teimme suunnitelmia facilitaattoreiden ja koordinaattorin kanssa. Annoimme myös palautetta toinen toisillemme hankkeen tiimoilta. Vielä kylästä lähtiessäni eräs aikaisempi kurssilainen tuli keskustelemaan kanssani. Hän oli saanut suuren lainan Guyaquil:n pankista ja oli rakentanut nykyaikaisen vuoristolle sopivan lehmien ruokintapaikan. Näin heti, että siinä näytti olevan ideaa ja monet tulisivat kopioimaan sitä hänen perässään. Rahaa oli jäänyt kuitenkin uupumaan noin tuhat dollaria ja hieno hanke oli hetken seisonut paikallaan. Katsoimme yhdessä mahdollisuutta lainata loput projektin mikrolainarahoituksesta..
Jälleen jään kaiholla muistelemaan Ecuadoria. Iloinen ja suruineen, mahdollisuuksineen ja ongelmineen.. Ja suurine tunteineen.
