Nyt on tunnit lahteneet kunnolla menestyksella kayntiin. Osallistujat ovat olleet kokoajan erittain innostuneita oppitunneilla. Eraana aamuna kun kyselin palautetta tunneita Antonio Pololta, joka on ikaankuin kylan johtohahmo ja kylan kehittaja, han sanoi: "Taalla pidetaan paljon koulutuksia, mutta en ole aikaisemmin nahnyt osallistujia niin innostuneesta oppimisesta kun tunneillanne." Juuri tuo on ollut yksi tavoitteistamme. Tunneilmapiiri tulee saada riittavan korkealle, jotta oppiminen tapahtuu. Samaan aikaan kuitenkin olla riittavasti hyvaa asiaa ja pitaa osallistujat kokoajan aktiivisena tuntien ulkopuolella.
Timolla ja minulla on ollut tuntien pitamisessa erinomainen yhdistelma. TImo on suunnitellut joka tunnille uusia opetusmetodeja ja voimakkaammin asenteeseen liittyvaa koulutusta. Mina olen ottanut enemman vastuuta asiapuolesta ja kokonaisuudesta. Koko opetusmetodimme ovat olleet taysin uusia taalla. Merkittava haaste on saada projektin jatkuminen hyvin varmistettua ja siksi olemme pitaneet mukana olevat 6 facilitaattoria/jatkajaa kokoajan perilla asioista. Merkittava tyo on kirjoittaa koko paketti aina tietokoneella, jotta tiedonsiirto jatkoa varten varmistuu.
Viikko sitten maanantaina pidimme tunnin markkinoista. Se oli ensimmainen laajempi ja haastava aihe. Piti saada yleinen kasitys markkinoista osallistujille ja oikea asenne markkinoita kohtaan. Ecuadorin merkittavimpia ongelmia yritysten kanssa on se, etta ihmiset eivat ymmarra markkinoita eivatka osaa markkinoida. Osallistujat alkoivat tehda markkinatutkimusta. Annoimme heille ensin tehtavaksi tehda alustavan kysymyslomakkeen jo edellisella viikolla. Sovelsimme aiheessa osittain virheiden kautta oppimista kuten yrittajat aina tekevat. Ensin yritetaan vahan ja sitten opitaan. SItten yritetaan taas enemman. Niin motivaatio oppimisessa sailyy korkeimpana.
Viime viikolla Timo vietti useimmat paivat vain kotona valmistautumassa. Mina toin ruokaa. Timolla valmistautuminen teetti paljon enemman tyota kielen takia, vaikka kieli on parantunut kokoajan huimaa vauhtia. Saanto 80% valmistautumista ja 20% suorittamasta pitaa aika hyvin paikkansa. Vahan valmistautumisessa helpotti se, etta kaytimme paljon keskusteluita kokoajan. Esimerkiksi keskiviikon tunnilla aluksi Timo kertoi tavoitteiden asettamisesta ja sen jalkeen osallistujat asettivat tavoitteet itselleen. SItten tehtavana oli keskustelussa kayda lapi jokaisen yritystoiminnan alan keskeiset menestystekijat. Keskustelut sopivissa maarin ovat olleet todellisia menestyksia, koska se on osallistuttanut kaikki ja osallistujilla itsellaan on paljon sellaista tietoa mita meilla ei ole. Tavoitteena onkin saada toimimaan dialogia heidan valillaan kokoajan paremmin. Joka viikko osallistujilla on ryhmakeskustelua eri aiheista, joissa on tarkoitus kehittaa dialogin taitoa. Dialogi on keskustelua tuloksekkaampaa ja luovempaa. Myos tunneilla eri keskustelun ja ryhmatyon muotoja kaytetaan kokoajan. Ihmissuhdetaidot ovat kuitenkin yrittajien ehka tarkein ominaisuus tavoitteellisuuden jalkeen, joten niiden oppimista voi hyvin tuoda samalla kun opitaan muita yrittajyyden asioita keskusteluissa.
Lauantain paivana lahdimme Guarandan yliopistoon. Tunti kesti koko paivan ja oli oppimisesta. Samalla osallistujat lainasivat kirjoja seka kayttivat internetia. Olimme tehneet sopimuksen yliopiston kanssa. Heidan piti tulla tunneille, mutta tenttien takia eivat ehtineet. Niinkuin taalla yleensa on aina tapana, niin teknisten valineiden kanssa suunnitelmat menivat taas taysin uusiksi. Kirjastoon ei saatu taulua eika projektorin nayttoa, vaikka siita oli aluksi sovittu. Vaihdettiin paikkaa, mutta koko yliopistosta havisi sahkot. Powerpointit piti jattaa. Paiva oli kuitenkin menestys. AIkataulu ei toiminut suunnitelmien mukaan, mutta suunnitelmia muutettiin paivan kuluessa. Joka tunnin ongelma on aina ollut, etta ohjelmaa on ollut paljon enemman kuin aikaa. Kaytiin lapi myos improvisaatiota, kirjojen lukemista ja dialogia oppimismetodeina paivan aikana yleisesti oppimisen ja oppimisen merkityksen lisaksi.
Viikonloppuisin on usein poistuttu vaihtelun vuoksi eri puolille Ecuadoria. Quitoon, Riobambaan ja Guyaquil:iin. Vaihtelun lisaksi syyna on ollut, etta tuttavia on monilla eri puolilla Ecuadoria, joiden kanssa tulee olla yhteydessa.
Maanantain tunnin aiheena oli johtaminen. Siina yhteydessa oli keskustelu. Lopuksi tehtiin mielenkiintoinen konkreettinen harjoitus, jossa kirjoitettiin paperille kaikki menestysta rajoittavat uskomukset. SItten ne poltettiin nuotiolla, jonka jalkeen korvattiin positiivisilla uskomuksilla.
Ehka tahan astisista tunneista viela kaikkein paras oli tanaan pidetty tunti luovuudesta. Timo naytti muutamia taikatemppuja opetuksen tukena. AIvan alussa kasiteltiin markkinatutkimusta, jota kaikki olivat tekemassa. Sitten kaytiin lapi luovuutta, ongelmien ratkaisua ja kehitettiin ratkaisuja eraanlaiseen lyhyeen yrityscaseen kuuden hatun periaatteella. TUnnilla oli talla kertaa 3 luovuuteen liittyvaa improvisaatioharjoitusta, joka oli tahan astinen ennatysmaara.
Nyt viikonloppuna tulee Salinas:iin Ecuadorin presidentti vierailulle. Olemme kuitenkin paattaneet lahtea Guaquil:iin lampimimmille alueille viikonlopuksi huolimatta tuosta merkittavasta tapahtumasta. Vaihtelu tekee aina hyvaa. Nyt on pieni tauko tuntien kanssa presidentin saapumisen vuoksi, joten ehtii tekemaan muutakin kuin valmistautumaan tunteihin.
2 kommenttia:
Hei,
ottiko Timo mukaan sen tutkimuksen eli Aaro Sorvan ja Olli Arveen tekemän tutkimuksen suositusten vaikutuksista?
Nimittäin siinähän teille on hyvä aihe myös ja ihan uutta tietoa, tosin tieto on Salon seudulta Suomesta.
Aaro Sorva
Täällä ollaan huolissaan kun ei ole kuulunut mitään moneen päivään. Emme saa nukutuksi ellei kuulu jotain. Äkkiä mailia!
Lähetä kommentti