Palasimme onnistuneen Guiyaquilin reissun jälkeen takaisin, nyt jo kodilta tuntuvaan, Salinakseen.
Salinaksessa meitä odotti mukava yllätys; varkaat olivat murtautuneet ikkunasta sisään taloomme ja tehneet löytöjä. Muun muassa minun videokamera, tietokoneen ulkoinen cd-asema ja hiiri oli viety. Mikalta vietiin muistikortti, jonka juuri olimme ostaneet n.80 dollarilla. Lisäksi vietiin minun partakone ja cd-soittimemme johto! CD-soitin ei jostain syystä varkaille kelvannut.
Improvisaatio periaatteita noudattaen mokat täytyy hyödyntää, niinpä käytin tapahtunutta eilisen tunnin alustuksena. Käsittelimme tunnilla yrityksen aloittamista prosessina ja tunnin runkona käytimme erästä ikkuna-metaforaa. Kerroin kuinka taloomme murtautunut varas toimi kuten ammattimainen yrittäjä etsiessään huolellisesti meidän talon seinästä aukkoa markkinoilla eli ikkunaa, josta voisi päästä sisään. Lopulta ikkuna löytyi. Sen jälkeen ikkuna täytyi mitata, että pääseekö siitä sisään ja mikä mahdollisuus sen takana odottaa. Ja mikä on kiinnijäämisen riski ja niin edelleen. Lopulta varas saavutti tavoitteen ja löysi videokameran ja muuta mukavaa. Varas muisti myös sulkea ikkunan perässään, koska ei halunnut kilpailua. Hän piti siis kilpailuedun säilyttämistä tärkeänä.
Metafora toimi loistavasti ja saatiin ihmiset innostumaan päivän aiheesta.
Loppupäivä meni erittäin interaktiivisissa merkeissä: jaomme porukan kahteen eri yritykseen, joiden tavoitteena oli luoda toimiva liikeidea turismin alueella annetuissa olosuhteissa. Tunnin päätteeksi yritykset esittelivät ideansa ja yrittivät hakea meiltä suomalaisilta sijoittajilta rahoitusta. Tälläkertaa rahoituksen saaminen ei onnistunut, mutta osallistujat saivat arvokasta palautetta. Ensi kerralla rahoituskin mahdollisesti järjestyy, mikäli palautteesta otetaan vaarin. Suurimmat puutteet ideoissa oli asiakas ja markkinalähtöisyyden puuttuminen ja ideoiden liiallinen hajanaisuus. Ryhmätyö kuitenkin sujui loistavasti ja intoa ja energiaa riitti tunnin loppuun asti. Porukka kehittyy valtavaa vauhtia, näemme heissä paljon potentiaalia.
Ensi torstaina on tunti, jonka pitää 4 osallistujaamme. Annoimme neljälle vapaa-ehtoiselle haasteen lukea yhden kirjan ja pitää siitä 3omin oppitunti. Tulemme palkitsemaan nämä neljä rohkeaa myöhemmin. Mielenkiintoinen tunti varmasti tulossa.
Ensi viikonloppuna meillä on yhteinen toimintamatka Montanitaan rantakohteeseen. Matkan tarkoituksena on viettää aikaa yhdessä ja tutustua toisiimme vieläkin paremmin. Itse ainakin odotan matkaa innolla, koska en ole saanut mahdollisuutta jutella paljon osallistujien kanssa epävirallisesti. Kaikki aika kun menee oppituntien valmistamiseseen ja pitämiseen. Otin itselleni myös yhden lisähomman: lupasin pitää osallistujille rannalla taikashown ja nyt pitää kääntää ja harjoitella ohjelman speekit espaniaksi.
Olemme luvanneet palkita rannalla kaikki, jotka saavuttavat tälle kuukaudelle asetetut 4 tavoitetta. Viemme luultavasti porukan syömään. Sen jälkeen asetammekin seuraavalle kuukaudella astetta vaativammat tavoitteet. Tavoitteiden asettaminen ja saavuttaminen on mielestäni yksi yrittäjän tärkeimpiä taitoja. Sen opettaminen on yksi tavoitteemme. Tavoitteiden saavuttamisen jälkeen itsensä palkitseminen on myös tärkeää.
Rannalla käymme läpi myös osallistujien liikeideoita ja kehittelemme niitä eteenpäin ryhmissä.
Kaksi päivää rannalle menee luultavasti aika mukavasti.
Rannan jälkeen käynnistämme ohjelmassa 2-vaiheen, jolloin nostame sitoutumisen ja työskentelyn astetta vielä vähän korkeammalle. Sitoutuminen tuo tuloksia ja ryhmän voima ja energia kantaa unelmavarkaiden ja muiden esteiden ylitse. Visio pitäisi olla ainakin kunnosa; unelmakartat on tehty ja Salinaksen tulevaisuus on käyty visioimassa kylän kukkulalla vuoteen 2015.
Tässä vielä tiivistetysti menneitä oppitunteja sitten edellisen kirjoituksen:
22.7 Oppitunti innovaatiosta. Itse pidin käytännönläheisen osuuden arvon lisäämisestä liiketoimintaan ja innovaation perusteista. Osallistujien palautteen perusteella tästä oli paljon hyötyä. Mika kertasi markkinaanalyysitehtävän aiheita ja piti perusteellisemman osuuden innovaatiosta. Lopuksi yhdessä ryhmän kanssa tehtiin ideasta innovaatio. Yksi parhaimmista tunneista.
23.7 Oppitunti ajanhallinnasta. Mika aloitti innovaation kertaamisella. Minä jatkoin 1,5 tunnin osuudella ajanhallinasta. Osallistujat vastasivat 7 kysymykseen jonka perusteella pienissä rymissä mietittiin omaa ajankäyttöä uudestaan. Osallistujat poistivat aikavarkaat kalentereistaan ja tarkistettiin mitkä on kenenkin high priority -asiat päivittäin. Niitä löytyi ainakin: lukeminen, opiskelu, kurssin tehtävä ja tavoitteet.
Mika piti oman mielenkiintoisen osuuden ajanhallinasta ja tarjosi hyviä työkaluja ajanhallintaan.
Tuntiin sisältyi myös tuoleilla tehty mielenkiintoinen harjoitus avaintehtävien hahmottamisesta elintarvikekaupan pyörittämisessä. Tunti päättyi Mikan mielenkiintoiseen aika demostraatioon kivilla, hiekalla ja vedellä.
25.7 Tämän tunnin piti olla vierailijan pitämä tunti, mutta vierailija ei päässyt paikalle. Tunti meni playa-matkan suunnittelussa ja palautteen annossa. Osallistujat pitivät mielenkiintoisia puheenvuoroja ja kertoivat mitä olivat oppineet ja parannusehdotuksia tulevaisuudelle.
Tästä jatketaan sitoutuneena ja innostuneena.
Timo

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti